HMMY

Finlandia-talon julkisivusta käyty prosessi saa jo farssin piirteitä.
Edellisen kerran -90 luvulla päätettiin kalliista julkisivujen uusimisesta
alkuperäisellä Carraran- marmorilla, joka jo silloin tiedettiin täysin sopimattomaksi materiaaliksi suomen ilmastoon. Ja erittäin kalliiksi.

Silloisen kaupungin hallituksen jäsenen mukaan kenelläkään poliitikolla ei ollut rohkeutta viheltää silloin peliä poikki. Alvar Aallon- säätiön painostus säilyttää alkuperäinen materiaali oli kuulemma niin kovaa, että päädyttiin tähän ratkaisuun. Suomalainen vaalea graniitti olisi ollut kaikkien muiden tahojen mielestä paras ratkaisu.

Jos Alvar Aalto eläisi, hän varmaan ymmärtäisi virheensä valittuaan marmorin
julkisivujen pinnoitteeksi ja nyt valitsisi siihen soveltuvamman suomalaisen kiven, joka oli jo edellisen kerran esillä.

Se, joka maksaa, se päättää. Ei mikään jalat tukevasti irti maasta leijaileva rakennuskulttuurieliitti, joka ei koskaan vastaa kustannuksista.

Oikeilla materiaaleilla ja oikeilla menetelmillä on julkisivujen huoltoväli
30-40 vuotta ja luonnonkivellä yli 50 vuotta.

Timo Järvinen

” Helposti eri seuduille leviävänä on se tehoisa väline herättämään laimeimpiakin ammatinharjoittajia yhteistoimintaan ammatin kehittämiseksi ja ennen kaikkea ammatin suojelemiseksi rappeutumiselta ja epäterveiltä virtauksilta. Tämmöisten kysymysten julkinen käsittely kasvattaa yhteisymmärrystä ja innostaa yhteistyöhön”.

Ote on Maalarilehden ensimmäisestä pääkirjoituksesta, joka ilmestyi huhtikuussa 1917. Ajaton ja tiivistetty kommentti!

Ammatillisen maalausalan kehitys on tarkoin seurannut itsenäisen Suomen satavuotista kehitystä se kaikissa vaiheissa. Sisällissodan jälkeisinä vaikeina aikoina pyrki Maalarilehti määrätietoisesti tasoittamaan vastakkaisasettelua työläisten ja työnantajien välillä.

Vaikka osa alkuaikojen toimintamalleista, kuten suoranaisten hintakartellien ylläpito tuntuvat tänä päivänä vierailta, on meillä alalla edelleen samoja haasteita niin työvoiman saannin kuin epäterveen kilpailunkin osalta.

Maalarilehden ansioksi ei historian saatossa valitettavasti voida lukea itsekritiikkiä omaa toimintaa kohtaan. Erinäinen jäykkyys ja virallisuus on muutenkin ollut monasti leimallista kautta lehden historian.

Nykyisin Väri- ja Pinta -nimisenä julkaisuna on lehtemme pyrkimyksenä edelleen tuoda rohkeasti esille maalaus- ja pintakäsittelyalan ongelmia sekä niiden ratkaisumalleja. Julkaisupolitiikkaamme kuuluu jatkossakin esitellä alamme ammattilaisia sekä heidän henkilökohtaisia näkemyksiään omasta ja koko pintakäsittelyalan kehityksestä, eikä aina pelkästään myönteisessä hengessä.

Vaikka toimivaa kristallipalloa ei ole vielä keksitty, voidaan povata, että pintakäsittelyalan ammattilaisia tullaan jatkossakin tarvitsemaan. Tuskinpa ammattitaito tai ammattiylpeys poistuvat muodista. Sen sijaan maalien teknologia tulee varmasti jatkamaan kehitystään erityisesti ns. funktionaalisten maalien suhteen. Niistä tässäkin lehdessä on puhetta.

Työn tuottavuus jatkaa todennäköisesti kasvuaan sen ollessa tänä päivänä moninkertainen verrattuna vielä muutaman vuosikymmeneen takaiseen. Lehtemme historiapala kertoo tästä omaa sanomaansa.

Itse arvioin, että ala tulee jakautumaan kahteen osaan: toiset toimijat keskittyvät vain maalaus- ja tasoitusurakoihin ja toiset laajentavat osaamistaan enemmän korjausrakentamisen moniosaajiksi. Samalla työmarkkinat kehittyvät yhä pienempiin yksiköihin, jossa yritysten omat erityispiirteet sanelevat työehtoja valtakunnallisten kokonaisuuksien kustannuksella.

Suomi ei voi myöskään olla erillinen saareke, jossa ei seurattaisi rakennusalan työvoiman keski- eurooppalaista kehitystä. Eurooppaan on syntynyt kahden työvoiman markkinat, jossa suorittava työvoima on pääsääntöisesti maahanmuuttajia tai heidän jälkeläisiään, kun yritysten johto ja työnjohtajat edustavat kantaväestöä. Tämä kehitys on jo pääkaupunkiseudulla arkea. Juttumme Berliinistä kertoo miten siellä mennään.

Haasteemme eivät tule varmasti tule loppumaan tulevaisuudessakaan enempää Väri ja Pinta-lehden kuin itse järjestötoiminnankaan osalta. Jatkossakin pitää olla rohkeutta kyseinalaistaa vallitsevia käytäntöjä ja pyrkiä tuomaan esille uusia ajatuksia. Vain siten syntyy uutta ja tulevaa.

Timo Järvinen