”Omakotirakentajien kohtaan en ole niin kovin tarkka. Mutta urakoitsijoilta vaadin kaikki – ja vähän päälle”
Kuulostaa aika vastuuttomalta valvontaviranomaisena toimivan rakennustarkastajan sanomaksi? Näin on kuitenkin tapahtunut. Tuntuu, että joiltain viranomaisilta on unohtunut tasapuolisuus, oikeudenmukaisuusi ja jopa hyvä hallintotapa. Urakoitsijat ovat kohdanneet rakennustarkastajia, katuviranomaisia, AVI:n tarkastajia sekä veroviranomaisia, joiden toiminta ja päätökset ovat olleet epäjohdonmukaisia tai kyseenalaisia. Pitkälti on kysymys henkilöistä, kiireistä ja menneiden aikojen käytännöistä. Julkinen viranomainen ei kuitenkaan voi piileskellä näiden syiden takana.
Sattumanvaraisuutta tai suoranaista mielivaltaa ei pidä hyväksyä. On kaikkien edun mukaista, että väärin kohdelluksi tulleet valittavat näistä päätöksistä ylemmille viranomaisille ja lautakuntiin. Mikään ei muutu, jos ei riitä rohkeutta vaatia muutosta.
Muutos huonompaan on viimeisen vuosikymmenen aikana tullut valitettavaksi arkipäiväksi myös tilaajan ja urakoitsijan keskinäiseen sopimiseen. Rakennusalaa on omankin kokemukseni perusteella pidetty sanansa pitävien maailmana, jossa puhuttuun on voitu luottaa. Nyt urakoinnista on kuitenkin tulossa taistelukenttä, jossa sekä tilaaja, että urakoitsija kisailevat siitä, kumpi saa toiselta perusteetonta taloudellista hyötyä. Konsulttien rooli riippumattomana asiantuntijana on hämärtymässä.
On esimerkkejä siitä, että konsulteista on tullut vain tilaajan edunajajia, jotka ovat perusteettomasti koittaneet saada itsekin taloudellista hyötyä urakoitsijan kustannuksella. Ikävältä tuntuu se, ettei suullisesti sovittuun voi luottaa. Jopa selkeitä kirjauksiakin pyritään jälkikäteen kiistämään. Vaikka mennyttä on usemmiten turha haikailla, tässä olisi syytä palata aikaan, jolloin urakointi on yhteispeliä reilun pelin hengessä. Siitä hyötyisivät kaikki.
Suomalainen yhteiskunta perustuu laillisuuteen, luottamukseen ja viranomaisten johdonmukaisuuteen. Sanaan pitää voida luottaa. Muuten ajaudumme vähitellen angloamerikkalaiseen oikeusjärjestykseen, jonka mukaan oikeuskäytäntö luo uutta oikeutta. Jokainen tapaus voi silloin olla ennakkotapaus, ja urakkasummat määritellään oikeusistuimissa edellisten riitajuttujen perusteella. Vielä synkempänä näköalana on täysin rapautunut ja korruptoitunut oikeuslaitos, joista on esimerkkejä Venäjällä tai Afrikassa. Silloin asema, suhteet ja raha ratkaisevat lopulta lain tulkinnan. Suomalainen malli on parempi.
Timo Järvinen